Kognitio, unanismi, kollaasi ja kääröt

vaikkapa: oli muuten tosiaan hyvä se rantasen artikkeli tuli&savussa.

vaikkapa: itse asiassa aloin miettiä kognitiivisen poetiikan perusolettamia kun luin sitä. siinä oli jakso, jossa sr teki selväksi sitä yksinkertaista teoriaa, jonka mukaan ihminen havaitsee hahmon taustassa. ja se asettaa visuaalisessa suunnittelussa tiettyjä reunaehtoja hahmon ja taustan eron luomiselle.

vaikkapa: kognitiivisessa poetiikassa se perussetti on myös figure ja ground, mutta se ei ymmärrä tekstiä mitenkään visuaalisena, vaan ajatus siitä erottuvasta hahmosta on periaatteessa täysin sama kuin esim. retoriikan tai poetiikan tapa lukea eri tekstien oleellisuuksia siitä massan joukosta. että esim. otsikossa mainitut asiat, asiat jotka on alussa ja lopussa, asiat, jotka toistuu. ja kognitiiviseksi poetiikaksi muotoiltuna tämmönen lukutapa tuntuu musta pikkasen disinformaatiolta. että luet kuten luet ja kuten luettava on, mutta avot, me voidaan sanoa sun lähestymistapaa kognitiiviseksi. halleiluijjaa.

tokkopa: nii. mikä toi kognitiivinen poetiikka sit on? joku kirjallisuudentutkimuksen teoria?

vaikkapa: joo. perustuu kognitiopsykologian ja kognitiivisen kielitieteen ajatuksiin ihmisen tavasta havaita olioita ja kielellisiä olioita ja antaaa niille merkityksiä. tietysti se jollain tavalla arkistaa koko idean kaikesta lukemisesta. se on varmaan sen keskeisin vahvuus. mutta toisaalta se jotenkin onnistuu välttämään kysymyksen kirjallisuudesta / runoudesta taiteena.

vaikkapa: ehkä siitä on jossain hienommassa yhteydessä kirjoitettu…tai varmasti onkin. mutta sitä vois suositella kaikenmaailman maisterilinjalaisille, jotka kehittelee kaiken maailman kertomussapluunoita. että elementit kun sijoittelee tietyllä tavalla, niin lukija lukee tietyllä tavalla, koska se on ihminen paitti että koneekin voi ohjelmoida siihen hommaan. mutta oikeestaan koitin nyt vaan jotenkin sanoa sitä, että paska teoria, kun se vetää taidekirjallisuuteen semmosen teoriapohjan, joka toimii esim. erilaisissa havaintotesteissä hyvin. siis se on välittömän havaintoympäristön pohjalta tehty oletus. visuaalinen ja audiivinen todellisuus vastaa siihen varmasti paremmin kuin joku keinotekoinen tekstitodellisuus.

tokkopa: no eikö kirjallisuudenkin pitäisi olla sitten visuaalista että se toimisi?

vaikkapa: totta hitossa pitäisi. mut mitäs me sitte tehään kun tota öö kognitiopoetiikot ei oo olleet kauheen kiinnostuneita visuaalisella tavalla hahmottuvasta kirjallisuudesta? tässä on joku supermahtava kohtaamattomuuden alue.

tokkopa: onko toi sit suosittukin teoria?

vaikkapa: kyl mää oon kuullu muutamankin kerran kirjallisuustieteilijöiltä, että tää on tämmönen kiva praktinen sotku, joka pesee sekä valko- että kirjopyykit kaikissa lämpötiloissa. tosin vakavasti ottaen, sitä ei taida teoreettisessa muodossa pystyä käyttämään, vaan se vois periaatteessa toimia kokeellisena reseptiotutkimuksena. joku enmuistanimeeny  oli testannu kuinka hyvin opiskelijat tunnistaa metaforan, siis tyyliin jotkut 1.-2. vuoden kirjallisuudenopiskelijat, että mitä kohtia tekstissä pidetään metaforina.

vaikkapa: ja siis tietysti opiskelijat oli pitäny kaikkee mahollista metaforina. JOHTUSKO SIITÄ ETTÄ AINOA ANALOGIAN MUOTO JOKA NIILLE OPETETAAN ON METAFORA. ettei ehkä mikään kauheen välitön psykologinen testi

tokkopa: nii plus jos niiltä kysytään, että etsi metafora, niin ne kyllä löytää niitä joka lauseesta ja paljon.

vaikkapa: ja kuka helkutti pystyy edes erottamaan metaforan jostain toisesta mahdollisesta troopista jossain tekstiympäristössä? ja fiksuimmat aattelee, että tää on kompa, se ei ehkä oo metafora vaikka se siltä näyttää.

tokkopa: tossa tuli & savun barzun-jutussa sanottiin, että metafora on simultaanisuuden muoto. en ollut koskaan tullutkaan ajatelleeksi sitä niin.

vaikkapa: joo, se ehkä pitäs ajatella pois siltä kuvallisuuden akselilta. kognitiivisen poetiikan suurin palvelus kirjallisuudentutkimukselle on varmaan ollut se metaphors we live by -lähestymistapa.

tokkopa: toisaalta mää en oo ihan varma, onko metafora simultaaninen siinä mielessä, kuin mää haluaisin että se on eli intuitiivinen ja salamannopea. tavallaan kuin symboli.

vaikkapa: siis että metafora rakennettu ihmisen havaintoon, eikä se oo mikään runon upeuden mahtavuuskuningas.

tokkopa: tai siis metaforan pitäisi olla yhtä välitön kuin sanan. ehkä tää alkaa kuulostaa joltain abstraktin kuvataiteen manifestilta.

vaikkapa: mun mielestä metafora taas on yleisnimitys useille eri analogian muodoille.

vaikkapa: onko symboli intuitiivinen ja nopea?

tokkopa: joo sitä se tietysti kirjallisuustieteellisesti on. mää vaan teen vähän deleuzet tässä nyt.  sanotaanko, että symboli on tarpeeksi nopea. eikä esim. jälkikäteen pohdinnan kautta jostain kaivettu. tosin mua vähän häiritsee taiteessa ylipäänsä asiat, jotka viittavat johonkin muuhun.

vaikkapa: mut se saattaa jäädä myös vaille merkitystä, jos vastaanottaja ei tiedä sen merkitystä. esim. heraldinen symboli voi olla semmonen. tosin metaforakaan ei oo täysin vailla symbolimahdollisuutta, siis sitä että sen osilla on niin vakiintunut kulttuurinen merkitys, että lukija käyttää sitä apparaattia.

tokkopa: niin mutta sillai yleisellä tasolla. ettei tarvitse mihinkään salatietokuntiin kuulua.

vaikkapa: joo. mut tavallaan se viittaavuus on ehkä enemmänkin lukemisen ominaisuus. vaikka kirjallisten maailmojen yhdistely.

tokkopa: mää tavallaan puhun tässä samalla myös allegoriasta, jota mää kammoksun.

vaikkapa: musta ois tosi virkistävää lukea välillä jotain allegorioita.

vaikkapa: poislukien c.s.lewis, se on tosi väsynyttä.

tokkopa: mutta säähän voit lukea minkä hyvänsä allegoriana.

vaikkapa: hei totta jee. ny päästit pässin kaalimaahan. tai pukin.

tokkopa: sinänsä kyllä hyvä juttu se barzun-essee, etten ollut kuullut koskaan tuosta ”liikkeestä”.

vaikkapa: se on multa lukematta vielä.

tokkopa: unanismiksi sitä kai kutsuttiin.

vaikkapa: tosin sen runon luin, joka siihen liittyy. jos sitä ny lukemiseksi voi sanoa.

tokkopa: tolla metodilla saattaisi olla ihan mahdollista tehdä jotain yllättävänkin toimivaa. se esimerkkipätkä ei kyllä toiminut mun mielestäni lainkaan. mutta siis helvetisti vain massaa ja pituutta. se on loppujen lopuksi melko läheistä sukua vaikka jollekin texas, sakset -teoksen idealle. sellainen valtavan tekstimassan hallitseminen siten, että se virta vähitellen kääntyy johonkin suuntaan ja siitä ehkä erottuu jotain teemoja, jos erottuu.

vaikkapa: mutta tuohan lähestyy tavallaan montaasin ideaa.

tokkopa: tarkoitatko montaasia vähäsen ja luoma-ahon mielessä vai kuvataiteellisessa? tuossa ei ole ideana varsinaisesti lukea sanoja. periaatteessa noin tehdyn tekstin pitäisi olla rulla, joka jatkuu alaspäin metrikaupalla. ja katse putoaa.

vaikkapa: mun montaasi-idea on kyllä varmaan noitten kavereitten saastuttama, mutta kyllä itse asiassa ajattelin enemmän elokuvateoriaa.

tokkopa: niin no mää näkisin että noiden kavereiden montaasi-idea on aika lähellä elokuvateoriaa. vähäsellä eisensteinit jne, luoma-aholla muuten vain paljon leffakuvastoa. ja kuleshovin efektiä jne.

vaikkapa: no just elokuvallista mä tarkotan. eikö siinä pyritä rinnasteisuuteen ja tiiviyteen, joka tavallaan nitkauttaa hetkeksi jonkun aikajatkumoakselin. tää oli kuvaus erittäin omin sanoin.

vaikkapa: joo aivan, siis luo jonkun illusorisen tilan. piti tarkistaa tuo kuleshovin efekti.

tokkopa: niin, kyllä se siihen tietysti pohjaa tuo vessapaperirulla-ajatuskin. kysymys on ehkä sitten nopeasta tai perifeerisestäkin havainnosta, jos lukee sillai silmä valuen ylhäältä alas pikemminkin kuin jokaisen rivin vasemmalta oikealle. tuossa tekstissä tietenkin mainitaan, että kukaan ei estä lukemasta miten haluaa tuota itse barzunin tekstiä. onko tuolla ajatuksella sitten mitään mielekkyyttä tai sovelluskelpoista merkitystä, vaikea sanoa.

vaikkapa: no emmä sitä ylhäältä alottanu vaan keskeltä. musta se näyttää kielioppitaulukolta. siinä on taivutusmuotoja ja tommosta semmosta.

tokkopa: tossahan oli taustalla joku hömelöhkö ”koko maailman tajunta on yhtä, meillä on yksi ääni” -ideologia. eli runous olisi vähän kuin kuoroteos.

vaikkapa: haha. mä sit jotenkin kavensin sen tekstin universumin. tää on varmaan sit metodista lukemista.

tokkopa: sehän sit tietysti muuttaa asiaa, jos aloittaa keskeltä, siitä tulee sellainen mielleyhtymäpilvi ja pikemminkin ympyränä laajentuva juttu. tosin näkökentän raja tulee vastaan aika nopeasti ja sit pitää alkaa valita reittejä ja muuta sellaista tutkiskelevaa.

vaikkapa: mut mä tosiaan vaan luin sen runon ja musta se näytti mainiolta, mutta se saate on lukematta.

tokkopa: mut en tiedä soveltuuko tuo esimerkkiteksti sellaiseen(kaan) kovinkaan hyvin.

vaikkapa: miniatyyrieepos. tuo alkuteksti on kyllä hyvä tossa.

tokkopa: ja jos sen taulukkomaisuuden haluaa esille, niin toi pitää lukea aika tarkasti.

vaikkapa: tai ottaa viivotin ja lyijykynä.

tokkopa: no, nää on joka tapauksessa sellaisia muotoja, jotka materiaalisesti vaatisi jotain muuta kuin perinteisen kirjaformaatin.

vaikkapa: joo. lehti ei tiettykään oon huono semmosten painamiselle.

tokkopa: ei, tuossa toi tuli & savun uniikki muoto on kyllä hyvä.

vaikkapa: olihan tossa nuo tytti heikkisenkin jutut pystytty vetämään vähän tavallisesta poikkeavaan formaattiin

tokkopa: kyllähän näistä alkaa tulla vähän digitaalisen runouden laitumet vastaan.

vaikkapa: itse asiassa nettisivu on luonteeltaan käärö. scrollataan.

tokkopa: niin on. mää en vain oo oikein tyytyväinen nettisivujen rullautumiseen, vaikka se sinänsä aika kätevää onkin.

vaikkapa: voihan se olla että lineaarisen lukutavan rinnalle tulee muita netin myötä.

vaikkapa: ai teknisesti vai periaatteellisesti?

tokkopa: ehkä pikemminkin teknisesti. mää ehkä haluaisin että näyttä ois korkeampi. ja mua ärsyttää jotenkin se, että se syö käden, tai pikemminkin etusormen. vaikka tietysti oikea käärö söisi mahdollisesti molemmat kädet. kuten myös kirja. mutta siinä on jotain ärsyttävää ja vangitsevaa siinä scrollaamisen olemuksessa.

vaikkapa: periaatteessa näytön voi kääntää pystyyn.

vaikkapa: mua häiritsee eniten varmaan se, että nettisivuissa jää aina osa näkemättä. suurikin paperiarkki on kappale, jota pystyy mittailemaan silmillään – vaikka nyt näkökenttä loppuiskin. tietysti semmonen ehta kiinalainen maalausrulla ylittää havaintokyvyn ihan kepeesti mutta silti.

tokkopa: niin, ehkä se on yksi tekijä juurikin. siinä voi olla ihan jotain sellaista materiaalisen fetissikaipuutakin. aivan kuin haamusärkyä.

vaikkapa: joo. mulle tulee usein semmonen olo kun luen kirjoja näytöltä.

tokkopa: periaatteessa luen kääröä tai kirjaa tai teosta tai tekstiä, mutta en itse asiassa lue, siis sitä koko entiteettiä.

vaikkapa: nyt vaikka jotain poEsian juttuja tai vaikka vain pdf-artikkelia. tuntuu että monistekasakin ois jotenkin lohdullisempi.

tokkopa: äh, nyt varmaan kuuluisi mennä lukulaitteisiin

vaikkapa: nii. aattelin hetki sitten mutta lukulaitteet on keskustelunaiheena ihan kuolleena syntyny. niitä oikein tyrkytetään puheenaiheeksi. viimenen merkki siitä, että kirjallisuus on entisissä muodoissaan suunnilleen kuollut, kun täytyy alkaa täällä maallikkovoimin jauhamaan jostain INNOvaatiosta, johon liittyy aika paljo liian vaikeita asioita. tekninen taso ylipäänsä, käytettävyys ylipäänsä ja se, minkäluonteinen teos on hyvä lukea semmosella.

vaikkapa: mutta jos nyt vaikka miettis mimmosia teoksia lukulaitekonseptin ensisijaistuminen tuottais…

tokkopa: oikeastaan ainoa asia mitä mää odotan lukulaitteelta on se, että miten siihen pystyy niitä tekstejä pistämään, eli voiko niitä ladata netistä vapaasti, voiko sillä lukea ihan perustekstitiedostoja jne. koska enhän mää sitä käyttäisi varmaan keskimäärin kuin artikkelien lukemiseen ja johonkin periferiakirjallisuuteen, jota ei satu saamaan kirjastosta tai edes ulkomailta tilaamalla. puhumattakaan sitten piratoinnista. jota en tietenkään harrasta, sillä haluan palavasti maksaa suurille korporaatioille pikkuhiluja.

vaikkapa: mjaa. selviteltiin tota aikasemmin, ja ilmeisesti ainakin jotkut niistä on ihan rampoja tietokoneita.

tokkopa: eiköhän ne koeta monopolisoida niitä formaatteja mahdollisimman pitkälle.

vaikkapa: joo. tai jos nyt jollain applella ja amazonilla on omat vehkeensä, niin pystyykö niiden tiedostoja yhdistelemään. tai sit niihin pitäs pystyä vaihtamaan jotain open source -pohjia, että pystys tekemään sillä mitä tahtoo.

tokkopa: että toimii vain jotkut tietyt tiedostot, joita sitten pitää maksua vastaan jostain hilata

vaikkapa: ehkäpä, mut veikkaan että saman firman laitteella saa saman firman sisällöt halvemmalla.

Advertisement