kirsin pihassa

tokkopa: toi pihan kriitikon kuolema -teksti oli ympäripyöreämpi ku kekkonen pelaamassa jalkapalloa. siinä mielessä onnistunut, että se saa jokaisen kommentoijan näyttämään fiksulta ja tietysti lukijankin. siihen, että minua ja meitä kaikkia lukijoina aliarvioidaan, olen jo tottunut.
vaikkapa: nii, ton perään kun kertoo muutaman ilmiselvyyden kritiikistä, niin on ihan voittaja. mutta toisaalta kritiikissä mikään ei oo ilmiselvää

vaikkapa: ”Myös kriitikon parannusehdotukset olisivat suotavia. Jos kirja on kirjoitettu huonosti ja on sisällöltään sekava, on se sanottava, mutta senkin asian voi sanoa hyvin monella eri tavalla. Parannuksia ja korjauksia ehdotellen. ” sanoo yks kommentti
vaikkapa: mitä sää oot mieltä tommosesta jälkikäteen kustannustoimittavasta kritiikistä?

tokkopa: en tiedä onko se lopulta mielekästä missään mielessä. teokset on kuitenkin melko ainutkertaisia ja ehdotukset joka tapauksessa subjektiivisia

vaikkapa: mua tollanen on häirinny sikälikin, että siinä on joku oletus että tekijä kirjottas saman teoksen uudelleen
tokkopa: tietysti siihen voi suhtautua kuin jotain mielipiteenkartoitustutkimusta tehden ja suhteuttaa mahdollisesti kirjoittamiseensa tulevien teosten kohdalla, mutta ei tuollaiset jutut oikein keskeisinä voi olla. tulee vähän mieleen lause muotoa ”kirjoita tällainen ja tällainen kirja jossa teet nämä ratkaisut, niin pidän siitä”

vaikkapa: jos ei aattele tekijää, niin voiko kritiikin lukija sitten saada siitä jotain

tokkopa: ei samalla tavalla, mutta jotenkin ehkä sosiologisella tasolla. än, typerä ja epätarkka termi. mutta siis ehkä sellaisen yleisen reseption kannalta lukija voi suhteuttaa ja miettiä tuollaisia ehdotuksia. on sitten eri asia, että voiko lukijan olettaa olevan sellaisesta kiinnostunut

vaikkapa: tuossa on kans tommonen taiteen kuluttajuus läsnä, on aina vähän siinä hilkulla että kommentoidaanko kritiikissä taideteosta vai tuotetta

vaikkapa: ”Hyvä kritiikki kuvaa millainen se kirja on, riippumatta siitä onko kritiikki myönteinen vai kielteinen.”
tokkopa: ah, tuote-esittelyaspekti
vaikkapa: tuo ei oo pelkkä tuote-esittelyaspekti, vaan myös journalistinen. kun kuitenkin sillä kritiikillä pitää olla joku ei-harhaanjohtava suhde kohteeseensa. esim. nykyään on tyypillistä väittää joksikin ihme kokeelliseksi semmosia kirjoja, jotka ei oo koetta nähneetkään
tokkopa: joo, siis jos lähdetään esittelemään, niin pitää se tietysti tehdä kunnolla. mikä on myös hankalaa, koska kaikki se on aina pois maksimimerkkimäärästä.
vaikkapa: no tietysti kriitikon pitää kiteyttää teoksen oleellisin 150 merkkiin ja käyttää loput merkit lörpöttelyyn

tokkopa: kritiikeissä on nähtävissä tarinarunko. pienoiskirjailijahistoriikki, kontekstualisointi, mahdollisesti muu reseptio (yleensä vähän kokellisempien tapauksessa)
vaikkapa: onks kritiikin ammattilainen sitten se, joka käyttää tarinarunkoa

tokkopa: kritiikin ammattilainen tuntuu olevan se, jonka kritiikkejä luetaan hihitellen
vaikkapa: kun kriitikon tekstejä ei voi enää lukea tosissaan, se on sillon ammattilainen

tokkopa: minulla itselläni ammattilaisuuteen liittyy nykyään lähinnä negatiivisia konnotaatioita, ihan vain sen vuoksi miten sanaa on mediassa käytetty
vaikkapa: joo,mulla sama juttu. ja siihen liittyy myös ajatus leipiintymisestä. siis on ihan ymmärrettävää, että ihminen joka tekee tiettyä tekstityyppiä, kuten kritiikkiä, liukuhihnalta, kehittää ekonomian omaan työskentelyynsä, mut se ei välttämättä synnytä hyvää luentaa tai kiinnostavaa tekstiä

vaikkapa: ”Ammattikritiikki on kuin teatteriesitys, se vaatii keskittymistä. Samalla kun se antaa lukijalle kiinnostavaa perspektiiviä ja ammattimaisen näkemyksen, se myös vaatii sen vastaanottamista, mielen, joka jaksaa keskittyä kirjoista puhumiseen syvällisellä tasolla. Voi olla, että aina ei sitä jaksa.”
vaikkapa: tuo on kirsi peen omaa tekstiä. ihme positiivinen näkemys kyllä

tokkopa: tekisi vähän mieli puhua kirsi peestä jonkinlaisena tyylin johannes virolaisena
vaikkapa: puolue on vaan eri

vaikkapa: kuinkas usein sitä näkee kritiikkejä, joissa puhutaan kirjoista syvällisellä tasolla
tokkopa: mikä on se syvällinen taso?
vaikkapa: enpä muuten tosiaan tiiä. sillä kai yleensä tarkoitetaan sitä, että sanotaan kirjasta muutakin kuin että se oli ihan jees.

vaikkapa: voiei, tolla pihalla on kyllä syvä tuo ammattilaisuusajatus: ”Lukijana tietty voi sanoa, että usein ammattitaitoisesti rakennettu tarina on juuri se, mikä tekee kokemuksesta eheän ja palkitsevan. ”
tokkopa: eihän tuokaan tarkoita yhtään mitään
vaikkapa: ja ammattitaitoinen anestesialääkäri tekee leikkauskokemuksesta eheän ja palkitsevan. tarkoittaahan se sitä että on turvallinen olo

tokkopa: tää puheen yleinen taso tarvitsisi kyllä aika vahvasti wittgensteinia
vaikkapa: wittgen partaveitsi
tokkopa: mieluummin ehkä se hiilihanko. mutta ehkää tää joku ”ammattilaisuus” on sitten juuri sitä yletöntä muototietoutta, joka näkyy nykyproosassa
vaikkapa: sitä se varmaan on. ja kirsi piha on nykykirjallisuuden lukija numero yksi, vähän semmonen suosittelijatyyppinen
tokkopa: siitä voisi koettaa analysoida esiin jonkin kaavan, jolla se saadaan aikaiseksi. tätähän koiranmutkia jo hieman aloitteli. virtaviivaisen lukukokemuksen tyyli. lukija tietää aina jo muutamaa lausetta aiemmin, mitä seuraavaksi sanotaan tai miten kuvaillaan.
vaikkapa: ja lukija tietää myös missä odottaa yllätystä tai kliimaksia. ehdollistumalla opittu romaanimuoto, ja siis nimenomaan semmonen pitkiä linjoja piirtävä muoto, ei lauseen tai kappaleen mitassa operoiva.

tokkopa: individuaalien aikana kaikki subjektia haltuunottavana toimijana balsamoiva materiaali on ”ammattitaitoista”, koska myös lukija haluaa olla ammattitaitoinen, tai ainakin saada siitä kokemuksen. tämä on jonkinlainen ”sivistyneistön” ammattitauti, se vähän lukeneempi keskiluokka.
vaikkapa: mä edelleen ajattelen sitä anestesialääkäriä, että lukijan/kuluttajan/asiakkaan pitää voida luottaa olevansa ammattilaisen käsissä. amatöörihän voi laskee annostukset pieleen tai tärvätä henkilöhahmon kesken fiilistelyn
vaikkapa: sama kritiikissä. että pitää mukamaskin saada päälle joku henki siitä, että tämä on nyt ammattimaista puhetta

tokkopa: niin tuo on totta, mitä pihan kommenteissa sanotaan leffa- ja musiikkikritiikkien suoraviivaisuudesta verrattuna kirjallisuuskritiikkiin
tokkopa: olen usein miettinyt mistä se johtuu; onko musiikki ja elokuva jotenkin yleismaallisempia tai niin abstrakteja, että niitä ei ole mahdollista ymmärtää niin monialaisesti ”väärin”
tokkopa: tai siis että mistä se drastinen ero johtuu. tosin ehkä musiikki- ja elokuva-arvostelutkin lähenevät ”hyvää” kirjallisuuskritiikkiä sitten, kun tilaa on enemmän ja enemmän ja foorumi jotenkin ”valistuneempi”

vaikkapa: no musta tuntuu että kirjallisuudessa on muutama tosi ongelmallinen juttu. jos mennään artsympaan suuntaan, niin kuvataiteesta tuntuu olevan myös vaikee tehdä poikki-ja-pinoon -kritiikkiä, ja musiikki/leffat puolestaan on tavallaan massakulutuskamaa, jolloin kriitikkokaan ei leiki olevansa pyhän äärellä
vaikkapa: kirjoissa se taas ei mee niin
tokkopa: joo, siihen liittyy varmasti juuri tuo viihde-aspekti musiikin ja leffojen tapauksessa. ne on tavallaan menovinkkejä

vaikkapa: vaikka suuri osa kirjoista on semmosta tusinatavaraa, että ne ei muuta tarttis ku tusinatavaran arvostelun
vaikkapa:ja tämänkin sanominen on mukamas ilkeetä. mutta en tajua mitä pahaa siinä on, että kirjallisuus on suurilta osin viihdettä, muutkin kuin stephen king ja nora roberts. kirjalliset taideteokset on asia erikseen
vaikkapa: mutta kuiteski kirjallisuus on tuotantotapansa ja levityskanaviensa takia massateollisuutta, ja en näe miten se sit eroais muusta vastaavasta viihdeteollisuudesta (eli musa, leffa)

tokkopa: niin, tämän valossa en näe mitään hirveän pahaa siinä leevi lehdon ehdottomassa tähtijärjestelmässä. tai ’paha’ on väärä sana, ehkä ’epälooginen’ olisi parempi
vaikkapa: en minäkään näe siinä mitään pahaa. perustason arviointi tulis massana helposti ja sit jäis tilaa kirjottaa oikeesti niitä tuhansia merkkejä kun sille on tarvetta, jäis se essehtimistila semmosille kirjoille, jotka sen ansaitsee
tokkopa: mutta, jälleen, tarvitaan partaveistä: mikä kirja sitten ansaitsee?
vaikkapa: perin harva. tosin täytyy myöntää, että jotkut kirjat ansaitsee sen myös tyypillisyytensä takia. koska kiinnostavasti voi kuitenkin kirjoittaa myös niistä kirjoista, jotka ei oo taiteellista parhaimmistoa.

tokkopa: niitä tähdityksiä pitäisi tietysti törmäyttää, eli nyt-liitteen tyyliin listata useamman kriitikon tähtikeskiarvo
vaikkapa: joo ja kirjojen imdb vois olla aika hyvä systeemi myös
tokkopa: kirjojen imdb on oikeastaan olemassa, esim. goodreads.com tai facebookissa visual bookshelf. tai..
vaikkapa: joo, onhan noita. mut suomessa ei taida olla mitään sellasta varsinaisesti. kenties semmoset tulee kun nettisukupolvet tulee kirjankulutusikään
tokkopa: kieltämättä noissa nettikirjapaikoissa on hyvin vähän jos lainkaan suomalaisia kirjoja, voi ne sinne itse lisätä, mutta ei jaksaisi jokaista erikseen

vaikkapa: nythän sen kulutuspainotuksen näkee helposti selailemalla muutamaa romaania: suurten ikäluokkien naiset ostaa niitä ja niille ne kirjotetaan
tokkopa: juuri niin, suomessa <kärjistys> kirjoja lukevat vain 30-70-vuotiaat naiset </kärjistys>, joilla tuskin on hirveästi intohimoja perustaa nettitietokantoja
vaikkapa: no ne just pitää noita pihan kommenteissa esillä olleita lukijablogeja, jotka on sinänsä tietysti sympaattinen ilmiö.
vaikkapa: ne vois korvata ns. ammattilaiskritiikin ihan helposti lähes koko kirjallisuuden kohdalla
tokkopa: aivan

Advertisement